Junassa ehdin aloittaa virkkaamaan sormikasta, mutta sitten huomasin, että koukku on liian paksu ja jäljestä tuli sekä kömpelöä, että rumaa. Siispä purkasin aikaansaannokseni ja katselin lopun matkaa ikkunasta ulos. Onneksi matka ei ollut pitkä, vaikka juna onkin mukava tapa päästä paikasta toiseen. Ainakaan minulle ei tule junassa samanlaista pahoinvointia kuin autossa. Mutta ilman tekemistä aika käy junassa hyvin hyvin pitkäksi. Olen iloinen, että tästä vaunusta puuttui se pakollinen puhelimeen huutaja (olen joutunut 2h junamatkan kuuntelemaan, kun nainen rääkyy avioerostaan puhelimeen) tai vastaavasti kovaääniset keskustelijat. (jos aihe ei kiinnosta itseään tai keskusteluun ei voi osallistua niin kuuntelisin mielummin hiljaisuutta.)
Junamatkan ja parin kilometrin päästä olimme perillä. Auton luona huomasin yökkösen. Minä nimesin tuon kaunokaisen Lumiturkiksi. Meinasin nimetä "Lumiharjaksi", mutta siitä tulikin jälkikäteen mieleen harja, jolla lakaistaan lunta pois ulkorappusilta. Siinä meni sitten sen nimen juhlava kauneus. Melko lumikuningatar tuo kyllä on kun alemmassa kuvassa näyttäisi siltä, että kaunottarella olisi minkkiturkista tehty viitta.
Eläimillä sitten jatkettiin takaisin päästyämme. Ulkoilutimme rakkaan Veikkomme pihalla. Karvapallo olisi kyllä tahtonut olla kaikkialla muulla kuin omalla pihalla. Esimerkiksi naapureiden pihat olisivat käyneet paremmin. Myös autotie olisi ollut Veken mielestä varteenotettavampi vaihtoehto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti