maanantai 28. huhtikuuta 2014

Vaatetta

En ole pitkään aikaan laittanut vaatekuvia, mutta tässä olisi tältä päivältä. Sydänmekko on kirpputorilta ja leopardineuleen ostin kesällä larppiin, jossa olin hipsteripissiksenä.

Jotenkin tuo neule on jäänyt käyttöön, vaikka en ole aiemmin tykännyt yhtään leopardi tai mistään muustakaan eläinkuosista. Kun aloin ajattelemaan sitä kuviopintana yleisesti enkä vain leopardikuosina niin siitä tuli jotenkin paljon mielekkäämpi.




Ja kuvista käy ilmi ettei Minni edelleenkään viihdy sylissä yhtään.

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Onnistunut ja epäonnistunut

 Tässä kuva shaalista, joka on opettajan kautta hankittu tilaustyö. Kokoa työllä on n. 225cm x 150cm


Kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan kuin strömsössä ja tuo onnistunut shaali on toinen yritys. Ensimmäinen tuli täyteen virheitä, koska en pystynyt keskittymään polkusiin kutoessa. Pääteltiin opettajan kanssa, että vatsakipuni varmaan olivat silloin alkaneet ja koulukiireet pukkasivat muutenkin päälle.

Mietin sitten, että mitä minä teen sille epäonnistuneelle kappaleelle, kun ei sitä voi eteenpäin antaa. Enkä itsekkään tahtoisi moista polkusvirhekammotusta pitää. Päätin sitten kokeilla, että miten se huopuu. Tuote oli 100% villaa, joten hyvin huopui. Sitten tulikin seuraava pulma. Mitä minä pienehköllä huopuneella shaalilla teen?

Olen miettinyt, että siitä voisi tehdä takin. Mutta huovutetut takit antavat yleensä vaikutelmat, että on joko:

A)Taiteellinen 40+ nainen
B)Fantasia friikki, joka tahtoo olla tyyliltää "haltiamainen"
C) Ituhippi

En tahtoisi vaikuttaa miltään noista ja rastani antavat jo liian hyvin vaikutelman C. Onneksi huovan värit vähän taltuttavat A ja B vaikutelmia. Jos leikkaisin hapsut pois, kanttaisin nahalla ja laittaisin nahkahihat, niin se voisi toimia. Luulisin.



lauantai 12. huhtikuuta 2014

Hiuslisäke rastoille

Koska olen haaveillut isosta rastanutturasta pääni päällä, niin päätin tehdä hiuslisäkkeen. Huovuttaminen tuntui parhaimmalta vaihtoehdolta, koska siitä tulee luonnollisimman näköinen lopputulos. Ja neulahuovutus oli mukavin vaihtoehto, koska siinä voi samalla katsella vaikka televisiota. Tässä ohjeet:

1.Huovuta ensin pitkähkö kapea levy (levyn päät voi huovuttaa pyöreiksi "rastoiksi". Rastojen kohtaan ei kiinnitetä myöhempiä rastoja)


2.Ota sitten rastoihin tulevat villat (tee letit) ja asettele levylle niille kohdille, joihin rastan tahdot kiinnittää.


 3. Huovuta rastoista pyöreä pötkylä, jonka toinen pää on littana.



 4.Kiinnitä littana pää neulalla kiinni levyyn


5. Taita levy kaksinkerroin ja huovuta reunat kiinni toisiinsa siten, että siitä tulee putkilo, jonka päissä on aukot.


6.Pujota kuminauha putkilon läpi ja ompele päät yhteen.



7.Huovuta levyn päät siten ettei kuminauhaa näy

8.Ihaile työtäsi ja laita se päähäsi.