Hei

Hei olen ollut enemmän ja vähemmän kiireinen, mutta nyt tosiaan on kasvatustieteen sivuaine ilmeisesti suoritettuna ja läpi. Kursseja on paljon, mutta saatan olla kartalla mitä kaikkea minun pitää tehdä. Kävin viikonloppuna äitini kanssa Tampereella ja huomenna lähden kandini vuoksi Lapualle.

Meillä alkoi ammatillinen portfolio kurssi ja kuvittelin, että minulla olisi hyviä kuvia laittaa siihen kun onhan minulla täälläkin kuvia asioista mitä olen tehnyt. Katsoin kuvat läpi ja selasin blogia ja tulin tulokseen, että tahtoisin vaan polttaa tietokoneeni sekä kamerani ja poistaa blogini.  Voisi yrittää panostaa asioihin hieman eri tasolla kuin nyt. No uutta kameraa olen haaveillut noin vuoden. Olisi ihana myös saada koneelle Adobe paketti, mutta silloin tarvisin myös koneen, joka jaksaa pyörittää niitä kunnolla. Nämä kaikki vaatii rahaa, jota minulla ei kesän lääkärissäkäyntien ja lääkkeiden vuoksi meinaa olla normaaliin elämiseenkään, vaikka lainaakin on.

Mietin uutta blogia, että olisi puhdas pöytä, mutta toisaalta olen pitänyt tätä niin kauan, että tekisi mieli vaan siistiä tämä siihen kuntoon, että kehtaa vaikka laittaa portfolioon osoitteen ja portfolion tämän yhteyteen. Mutta olisikohan joku toinen blogipohja parempi ja voisi siirtää vaan hyvät tekstit sinne. Tässä on ongelmia, jos tahtoo selata vanhoja tekstejä ja eihän tämä mikään mediaseksikkäin ole.

Liian pitkä paita?

Ihmiset ovat sitten omituisia. Päälläni  oli sukkahousut, shortsit, toppi, hihaton paita ja takki, silti minua katsottiin arvostelevasti reisien kohdalle. En tiedä oliko ihmetyksenä sukkahousujeni kuviointi vai se että paita oli niin pitkä ettei shortseja näkynyt. Olisikohan asia toinen, jos olisin nostanut paidan helmaa, että vastaantulevat voivat huokaista helpotuksesta tietäessään ettei mitään voi vahingossakaan vilahtaa. No itse tykkäsin asukokonaisuudesta ja on sääli, että sukkahousut hajosivat tuossa reissussa. Hangover day paita on seppalästä miesten puolelta kokoa XXL.

Ajattelua omasta ajatuksenjuoksusta

Tässä on nyt aihe mistä harvemmin puhun. Tai en minä sitä salaile, jos kasvotusten keskustelen, mutta en yleensä näe syytä avautua internetin ihmeellisessä maailmassa. Äskettäin luin kuitenkin jutun siitä kuinka eräis nuori nainen sai paniikkikohtauksen ruuhkabussissa ja ihmiset käyttäytyivät häntä kohtaan hyvin asiattomasti ja törkeästi (Hyvä esimerkki miten "normaalit" suomalaiset ihmiset, jotka ei halua auttaa sodan keskeltä tulevia, koska "suomessa autetaan suomalaisia" eivät auta eikä ymmärrä suomalaisia, joilla on ongelmia). Tässä linkki uutiseen

No ehkä en ala puhumaan poliittisesta ajattelustani sen enempää. Kehoitan vaan kaikkia kuuntelemaan pocahontaksesta tutun kappaleen Tuulen värit.

Mutta aiheenani on siis nyt  oma mielenlaatuni. Tässä kirjoittaessani takanani on huonosti nukuttu nihkeästi neljän tunnin unet, koska koko päivän on ollut outo ontto olo, käsien vapinaa ja vedet silmissä oloa.

Olen aina ollut Herkkä luonne ja aivot tuntuu välillä käyvän aivan järjettömillä kierroksilla. Se aiheuttaa sitä, että ajatuksista voi olla vaikea saada kiinni tai niitä ei saa kasattua. Kun se on tuollaista jo oman pään sisällä niin voitte varmaan kuvitella millaiselta se voi vaikuttaa ulkopuoliselle, kun toiselta katkeaa ajatus ja puheeaiheet hyppii tai harhailee. Usein myös siitä seuraa puhetulva, kun ajatuksia on vaan liikaa pitää pään sisällä. Myös se että mieli on pilvissä ja itsetunto koholla  ja sitten tulee olon ja itsetunnon lasku ja sitten itsearvo on alempi kuin madolla (myönnettäköön etten oikeastaan tiedä matojen olotilasta tai itsetunnosta). Tuntuu, että ei ole hyvä mihinkään ja kaikki mitä tekee on kauheaa tai turhaa. Nykyisin saan aika hyvin kuitenkin pidettyä jossain mielensopukassa, että en minä yhtäkkiä ole voinut rumentua ja tyhmentyä ja menettää taitojani. Tiedän, että se olo menee ohi.

Mutta kuten bussissa haukutulla henkilöllä niin minulla on myös joskus hankalaa olla paikoissa missä on paljon ihmisiä ja hälyä. Se riippuu vähän siitä mikä olo on taustalla valmiiksi, joskus tanssilattialla olo on paras juttu ikinä ja joskus kauheinta koskaan. Se johtaa siihen, että voin mennä ns. lukkoon ja vaan tuijottaa eteeni ehkä hieman maanisen näköisenä ja en saa sanottua mitään.

Tämä aihe on hirveän vaikea selittää, koska en ole käynyt tutkituttamassa itseäni ja saanut diagnoosia asiasta jotain ymmärtävältä ihmiseltä. En siis osaa nimetä ja luokitella oireita mihinkään.

Varkaudessa opiskellessani minulle olisi halutta antaa masennuslääkitys, mutta diagnoosina keskivaikea masennus oli mielestäni väärä. ( Se terkkari jakoi masennusdiagnooseja 3/6 meidän luokassa olevista jotka istuivat saman pöydän ääressä) Kieltäydyin siis ottasta mitään ja etsin muita keinoja mikä rentouttaa mieltä ja oloa itselläni. Esimerkinsi valokuvaaminen (kuten nämä vuosien varrella otetut kuvat, jotka on tekstin yhteydessä nyt), piirtäminen yms. ja musiikin kuuntelu ja itsekseni tanssiminen. Koen pärjääväni, mutta nyt jotenkin pääni lisäksi maailma tuntuu olevan enemmän sekaisin kuin kertaakaan elinaikanani.

En ole ihan varma mitä sanoa oikeasti tähän liittyen ja mikä tässä on täysin pointtina. No hmm...Aika monet ihmiset kärsivät jollain tavoilla ahdistuksesta ja se ei aina näy ulospäin ellei kohtausta ilmene. Ja usein ajatukset tai käytös ei käy järkeen niille, joilla ei ole kokemusta tähän, mutta se ei tee ahdistuneesta ihmisestä heikompaa ainesta mitä pitäisi karsia. Hän ei myöskään ole hullu tai vähä-älyinen. Hän vaan tuntee voimakkaasti tai kokee aisti-ärsykkeet  erilailla. Se ei ole säälin kerjäämistä.

Tämä on hirveän sekava teksti, mutta ehkä se on esimakua minun ajatustenjuoksusta.

Lopuksi linkit Bebe Rexhan I'm gonna show you biisiin ja Apulannan kappaleeseen yksinkertainen

Apina kuulokkeissa

Olen istunut tässä jonkin aikaa koneella ja ollut oikeasti tekemättä mitään. Kuvittelen että teen jotain kun katselen facebookia ja pinterestiä ja kuuntelen musiikkia sekä tarkastelen onko kukaan lukenut blogiani. Totuushan on kuitenkin se, että en ole tehnyt mitää noista kunnolla, kunhan selailen kaikkea vuorotellen ja kuuntelen sanan sieltä ja toisen täältä musiikistakin. Mietin samalla että mitähän tekisin. Sitten huomaan että kello onkin jo kohta neljä iltapäivällä.

Luokkalaiseni kertoi tehneensä kesällä niin, että ei käyttänyt puhelinta esimerkiksi bussissa jne julkisilla paikoilla. Hän kertoi myös miten vaikeaa se oli aluksi ja luovuus parani, kun ei tuijotellut näyttöä ja muiden tekemisiä, ajatuksia ja kuvia kokoajan.

Mietin, että pitäisikö itsekkin laittaa puhelin pois taskusta ja pitää se vaan laukussa, kun on julkisilla paikoilla. Kuljetan mukanani melkein aina vihkoa johon luonnostella ja piirtää, mutta tylsistyessäni kaivan kuitenkin laukusta sen sijaan esille puhelimen. Kotonakin selailen pinterestä ja olen miettinyt paljonko sieltä löytämistäni ideoista olisin voinut kokeilla tai toteuttaa jos oikeasti tekisin enkä etsisi lisää ideoita. Tämän häilähtävän ajatuksen jälkeen jatkan selaamista.

Opintoihin tarvitsen myös tietokonetta paljonkin, mutta olen kypsytellyt ajatusta, että minimoisin elektroniikan yhdeksi päiväksi viikossa. Tai etten koskisi koneisiin koulun jälkeen joinain tiettyinä päivinä. Silloin saattaisi yllättäen "löytyä aikaa" lukemisellekin. Määritelmä kone ja elekrtoniikka ja mikä passivoi minua on kyllä vaikea määrittää, esimerkiksi elokuvat ja musiikki on asia mitä tykkään pitää taustalla kun teen muita asioita, kuten piirrän tai ompelen. Ja kameran kieltäminen ei tule kuuloonkaan. Ehkä olisin ilman nettiä osan ajasta ja osan ilman musiikkia, televisiota ja tietokonetta. en tiedä vielä.

Sitäkin olen miettinyt ja itseäkin hävettänyt, että en ole todella pitkään aikaan lukenut romaaneja. Lapsena luin paljon, mutta aikuisena ei muka ole ehtinyt. Järkytyin kun luin uutisen että nykyjään 15-vuotiaidenkin lukutaito on heikko. Sille mitä vieraat 15-vuotiaat tekee aivoilleen ja taidoilleen en voi hallita, mutta jos edes omia aivoja voisi yrittää haastaa taas uudestaan.

Huligaanin ajatuksia

"Tatuoidut ihmiset näyttää huligaaneille", "Ihminen, jolla on tatuointeja vaikuttaa tyhmälle", "Iho menee tatuoinnista pilalle", "kaikkialle ei voi mennä töihin tatuoituna", "Tatuoinnit on yleisiä _tietyissä_ piireissä." Tässä pieni osa ilmeisesti erittäin viisaiden, hyvissä piireissä liikkuvien ja ei huligaanilta vaikuttavien ihmisten kommentteja joita olen kuullut jo ennen tatuoinnin hankkimista. Muutaman kerran minulla on kuviteltu olevan tatuointi, vaikkei ole ollut, koska muu ulkonäköni ilmeisesti viittaa siihen. Nyt siinäkin on muutos.

Nyt olen sitten tyhmä huligaani joka ei pääse töihin. Kumma juttu, en nimittäin koe tyhmentyneeni tai koe hirveää tarvetta ruveta rettelöimään ja rikkomaan paikkoja. Voiko joku joka ilmeisesti tietää tästä enemmän kertoa, että tuleeko oireet sitten minulla vaan myöhässä? Kun töitä ajattelee, niin miksi tahtoisin olla töissä paikassa, jossa avoimesti syrjitään ihmisiä? Omaksukoon uuden ajattelutavan.

"Koska se on kaunis"

 Olen miettinyt erillaisista syistä lähiaikoina  jonkin verran ulkonäköön liittyviä asioita, ihmisiä ja asenteita.

Muutama mieleentuleva sanominen korvistani:  "Älä venytä korviasi", "Kun tahdot ottaa venytyksen pois niin se ei välttämättä palaudu"

En ymmärrä että toiset ihmiset jankuttaa: "Kun tahdot sen pois". Tämä menee jo toisen ihmisen aliarvioinniksi. Olenko kyseisen ihmisen mielestä niin tuuliviiri? Pitääkö hän minua tyhmänä? Vai pitääkö tämän tehdä selväksi, että hän ymmärtää jotain korvan venymisestä? Eikö hänelle tule mieleen etten minä mieti korviani jatkuvasti vaikka ne onkin venytetty? Ihme kyllä ainoa negatiivinen juttu nenäkorustani on ollut "Ai olet hankkinut tuommoisen. No saahan sen sitten pois". Kiitos näistäkin kauniista sanoista.

En tiedä mistä entisestä elämästä johtuu, mutta itselläni on jotenkin aina ollut tunne, että asiat kuuluisi olla jotenkin. Yhdeksän vuotiaasta olen halunnut rastat ja ne on voimistui nopeasti siihen, että minulla kuuluisi olla rastat. Ne ei olisi vaan hiukset, vaan ne olisivat osa minua. Näiden muutaman vuoden aikana ei ole tullut mieleenkään, että leikkaisin ne pois. Nenäkoru oli puuttuva osa vääränlaisesta nenästäni. Edelleen mielestäni nenäni on vääränlainen. Sen kuuluisi olla isompi, alkaa ylempää ja pitäisi olla kyhmy, mutta edes koru on oikein. Venytykset ja tatuoinnit eivät ole koskaan olleet mielestäni kauhean outoja, mutta minulle on uskoteltu niin melkein koko ikäni. Ehkä olen vaan syntynyt väärään kulttuuriin.

Ihmiset joilla on mielipide toisen ulkonäöstä niin miettikää kahdesti. Hän ei välttämättä ajattele ja tunne samoin asian suhteen kuin sinä. Ja on toisen oma asia minkä hän kokee kauniiksi. Toisen ihmisen silmäänpistävät ominaisuudet eivät ole yleensä valikoituneen vain huomattavuuden vuoksi ja että erikoisuus olisi itseisarvona. Tuskin hänkään mietti sitä, että sinulla ei ole tatuointeja, lävistyksiä tai muuta vastaavaa.

Katsoin taannoin sarjasta kauniit ihmiset toisen osan. Siinä oli afrikkalaisesta heimosta oleva nainen, jolla oli huulilävistys. Kävi ilmi, että hän piti siinä rautanaulaa. Kun juontaja kysyi miksi niin nainen vastasi: "koska se on kaunis ja näyttää hyvältä, kun tanssin". Miettikäähän sitä.

huomionhakuinen ja epäkypsä

Olen huomannut usein pitkiä katseita ihmisiltä. Osa on kiinnostuneen näköisiä ja sitten on niitä joita tuntuu ehkä jopa ärsyttävän minun ulkonäköni. Se on mielestäni outoa, koska en tietääkseni ole kovin erikoisen tai huomiota herättävän näköinen.

Usein se, että ei pukeudu neutraalisti tulkitaan huomionhakemiseksi tai että ei ole henkisesti kypsä. Se on täyttä kukkua. Tiedän kyllä tapauksia jotka tahtoo järkyttää tahallaan ja mielestäni siinä on hieman samaa kuin niillä jotka tahtoo välttämättä sulautua. Pukeeko hän mitä tahtoo vai onko se päällimmäinen ajatus siinä, että mitä muut ajattelee?

Itse puen päälle mistä pidän ja joskus on ristiriitaisia tunteita, että ei tahtoisi näyttää stereotypiselle hipille, mutta veri vetää joskus juuri niihin kaikista hipeimpiin juttuihin. Joskus olen miettinyt että tarviiko miettiä mitä viestittää vaatteillaan muille persoonastaan, mutta jos kyse on kuitenkin siitä että ei tahdo näyttää itse kävelevälle stereotyypille niin onko se itselle vai muille pukeutumista?

No takaisin siihen tuijottamiseen. Usein se kohdistuu hiuksiini, mutta tulee niitä päästä varpasiinkin skannauksia. Yleensä tuijottavia henkilöitä ovat lapset ja ulkomaalaistaustaiset miehet. Nämä katseet on yleensä uteliaita. Närkästyneet katseet tuleekin sitten lopuilta ihmistyypeiltä. Usein teineiltä ja keski-iän ylittäneiltä naisilta.

Eikö ihmisille enää opeteta että tuijottaminen on rumaa. Olkaa kilttejä ja opettakaa se lapsillenne, muuten niistä tulee tuijottavia aikuisia ja tuijottaminen ei näytä hirveän viisalta. Ja jos on kiinnostunut toisen ulkonäöstä niin ei se tapa että hymyilee tai sanoo jotain, kun se puolen minuutin tuijotuskin on jo huomattu.

 Tuijottamista ja kommentointia perustellaan, että jos poikkeaa standardista niin on huomionhakuinen ja sitä saa automaattisesti kommentoida (toinen muka kerjää sitä). Oikeasti kuka täysjärkinen alkaa ääneen kommentoimaan muulle seurueelle toisen ulkonäköä. Ellei ole lapsi tai lapsen tasolla. En minäkään ihmettele ääneen, että: "Miksi kukaan tahtoo näyttää samalta kuin kaikki muut, eikö sillä ole omaa makua" tai "katso miten oudon näköinen lapsi". Ei tulisi pieneen mieleenkään.

 Laittautukoot miten haluaa ja mikä tuntuu hyvältä. Niin minäkin teen.

Tämän kunniaksi kuvina on blogissa esiintyneitä vaatekuvia.


PS. Jos tahtoisin, että ihmiset tuijottaa niin pyrkisin olemaan yleisesti seksikkäänä pidetyn näköinen. Toisaalta silloin niitä ärsyyntyneitä katseita tulisikin. Ja ne tulisi poikkeuksetta muilta naisilta.