perjantai 30. syyskuuta 2011

Valloittava violetti

Koska televisiota ei voi katsella ilman mitään tekemistä niin tein yksinkertaisen kaulurin purkamani tilalle.


Tarkitus oli kyllä käyttää enemmän jämävalkoista, mutta se sitten jäi, kun kauniit korin pohjalta pengotut violetit ottivat vallan.


Kauluri on suljettuna neuleena aina oikein neuletta, joten reunat käpertyvät hauskasti tuomaan rosoisuutta.

Olen jo aloittanut seuraavan kaulurin, kun en ole mitään isompaa projektia keksinyt. Sen värit on Valkoinen, musta ja sininen.

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Villavat lehdet

Sain villapaidan valmiiksi eilen. Ei tullut ihan semmoinen kuin ajattelin, mutta paidan helman tulppaanimuotokin on ihan hauska. Langan vähyyden vuoksi jouduin uhraamaan aiemmin tekemäni kaulurin paidan helmaan.

Yläosa on tehty yhdesta isosta kappaleesta joten lehtikuvio menee yhtenäisenä hihasta hihaan sivuttain. alaosa on suljettuna neuleena tehty, joten siinä lehdet menevät ylöspäin. Alaosan voi tehdä kokonaan joustin neuleenakin jos haluaa tiukemman alaosan.

Paita on turhan lämmin sisälle, mutta ulkona se on sopiva lämmike. Silloin ei tarvitse välttämättä takkiakaan.

Se oli siinä

 Matematiikka on kirjoitettu ja siten kirjoitukset päättyivät. Ei enää ikinä matematiikkaa kiitos.


Viime yönä näin unta vain matematiikasta ja kokeesta. heräilin yöllä. Ja juuri kun olin saanut kokeen valmiiksi niin herätyskello soi ja tajusin, että pitää mennä kouluun tekemään se koe oikeasti.

tiistai 27. syyskuuta 2011

Kivetkin kiinnostavat enemmän


Tänään on oleilupäivä ja minun pitäisi kerrata matematiikkaa huomista varten, mutta olinkin ulkona kuvaamassa ja etsiskelemässä kauniita kiviä. Kertaan sitten, kun lähden pois tietokoneelta.



Nämä kivet löysin ulkoa ja toin sisälle. Kolme ylintä tulee korukokeiluihin ja isoin mikä on alimmaisena tulee halkaistavaksi ja ehkä koruihin riippuen siltä, että millainen se on sisältä. Jo ulkoapäin huomaa ettei sen sisusta ole vain valkoinen.

maanantai 26. syyskuuta 2011

töppösmaanantai

Viileillä ilmoilla on mukava sujauttaa jalkaan huopatöppöset suojaamaan palelevia varpaita ja syödä muutama suklaapäällysteinen keksi.

Tein nämä töppöset muutama vuosi sitten huopanen langasta. Helppo yhden illan työ. Ensin sileää neuletta nilkan leveydeltä ja sitten suljettuna neuleena kunnes varpaat alkaa. Sitten kavennetaan kuin lapanen. Lopuksi kantapään sileä neule ommellaan kaksinkerroin siten, että jalalle jää aukko. Huovuttaessa lisätään kokoa se 40%.


Tänään olin äidinkielen essenkokeessa. Kirjoitin tekstin ensimmäisestä tehtävästä eli suhtautumisestani tavaroihin. toivottavasti siitä tuli ihan järkevä neljän sivun juttu. keskiviikkona on matematiikan koe. Sitten koettelemus on ohi.



sunnuntai 25. syyskuuta 2011

tempo soikoon!

Taidan jättää sen kerän oston sittenkin väliin tempo-langan tekeminenhän on lopetettu ja kelo on karheampaa  eikä väritkään osu kohdalleen. Puran siis alaosan ja aloitan alusta vähemmällä silmukka määrällä, jos lanka sitten riittäisi.

lauantai 24. syyskuuta 2011

Väärästä suunnasta villapaitaan


Villapaitani edistyy ihan kiitettävää tahtia. Yläosa on valmis. Se on neulottu yhtenä isona kappaleena minkä keskelle on jätetty reikä mistä pään saa läpi. Sitten hihojen alaosa ommellaan kiinni. Yläpuolella olevassa kuvassa hihat on vielä hakaneuloilla.

 Kuvio on helppoa lehtikuviota, jonka ohjeet löysin jostain neulomiskirjasta mikä äidilläni on.

 Nyt teen suljettuna neuleena alaosaa. Lankaa pitää ostaa tänään yksi kerä lisää. Sillä jäljellä on enää tuo pallero mikä alapuolella olevassa kuvassa on. Sitä hihaa mistä tuo pallo tuli oli aivan kamala purkaa ja ilmettelin, että miten minä olin sen aiemman neuleen tehnyt. Sitten tajusin kokeilla purkamista toisesta suunasta. Olin purkanut aiemman hihan ja tämän melkein kokonaan väärästä päästä Ei ihmekkään että oli niin hankalaa. Ne loput viisi kerrosta mitkä purkasin menivätkin oikein mukavasti oikeaan suuntaan purettaessa. Ettäs tunsin itseni hölmöksi.


Huussin poltto

Tanssilavarakennuksen vieressä lahonnut ulkovessa päätettiin polttaa. Samalla oli makkaranpaistoa (eri nuotiolla) ja kahvitarjoilut.


Väkeä oli tarpeeksi. Paikalle tuli myös palokunta ja ambulanssi, kun joku kuutostiellä oleva oli soittanut hätänumeroon, että helkalan ranssi palaa.


Palokunnan tulo oli oikeastaan melko hauska juttu, sillä se oli porukan pienimpien mielestä niin hienoa ja he pääsivät katsomaan miltä paloauto näyttää sisältäpäin. Palomiehetkin vaan hymyilivät tapahtunutta, kun heille tarjottiin kahvia.


tiistai 20. syyskuuta 2011

Sairaskertomus

Olen nyt siis Elimäellä, koska ajattelin hankkia ylioppilaspaperit. Päättötodistus minulla on ollut viime keväästä ja vaikka nyt korukivi-jalometallialan opiskelujen vuoksi varsinainen kirjoittaminen ei olisi ollut pakollista niin ajattelin, että olen mennyt melko vaikeuksien kautta tämän etten jätä keskenkään.

syy miksi kirjoitan nyt on se, että ollessani lukion toisella minua alkoi wanhojentanssien jälkeen sattumaan alavatsaan ja jalkani puutuivat ja menivät välillä tunnottomiksi. Lääkärillä ravaamisen jälkeen minulta löytyi kysta. Se leikattiin ja ilmeisesti vatsassa olevat hermoni kokivat kolauksen ja en voinut istua kunnolla moneen kuukauteen, joka tarkoitti, että en voinut olla tunneilla loppu lukuvuotena ja jostain syystä vaikka sovimme opettajien kanssa mitkä tehtävät teen jne niin eivät päästäneet minua silti läpi kursseista, koska en ollut tunneilla paikalla. Olisivat sanoneet suoraan niin en olisi tehnyt tehtäviäkään.



Seuraavana talvena olin kokoajan kuumeessa. Jonkimmoista kuumetta kesti useita viikkoja, varmaan yli kuukausi ja lääkäri vaan sanoi, että talvella kuume on normaalia. Sitten selkääni alkoi sattumaan ja vaihdoimme lääkäriä. Verikookeet ja muuta otettiin ja huomattiinkin munuaistulehdus. Munuaistulehdus on yksi sikainfluenssan jälkitaudeista joten se selittäisi aina vaan jatkuvan kuumeenkin.  Tämän takia minulta meni taas loppuvuosi. En edes yrittänyt enää itseopiskelua kun opettajan osoittivat yhteistyökyvyttömyytensä aiempana vuonna.

Siirryin iltalukioon kun mieheke oli mennyt sinne korottamaan numeroitaan. Oli ihana opiskella ihmisten kanssa jotka olivat tulleet sinne opiskelemaan eivätkä olleet siellä vain pakon edessä. Sieltä sain sitten päättötodistuksen ja nyt hoidan homman loppuun.

maanantai 19. syyskuuta 2011

Filosofiaa aamunkoittoon

Monellakohan tämä otsikko on tänään? Kävin siis kirjoittamassa filosofian tänään. Viimeinen tehtävä meni käsi kipeänä ja silmät kuivina kieroon katsoen, mutta oikeastaan oli oikeastaan mukavaa kirjoittaa niitä tekstejä, kun mieleinen kysymys löytyi.


Vastasin kysymyksiin:

1. Pohdi filosofian asemaa ja merkitystä nykymaailmassa.

2. On vaikea todistaa, että maailmassa olisi olemassa mitään muuta kuin minä itse. Esitä filosofisia
perusteluja ulkomaailman olemassaololle.

4. Ihmisen valinnat perustuvat arvoihin. Jotta ihminen kykenisi järkiperäisiin valintoihin, hänellä
on oltava henkilökohtainen arvojärjestys. Miten henkilökohtainen arvojärjestys muodostuu?

6. Pohdi, onko seuraava väite filosofisesti pätevä: ”Ihminen voi olla vapaa, kun hän tuntee
elämässään vaikuttavat syy- ja seurausketjut.” (Voitto Kuosmanen teoksessa Ajattele – jos
uskallat, 2009)

7. Usein maahanmuuttajia vaaditaan sopeutumaan tai jopa sulautumaan valtakulttuuriin. Loukataanko
silloin maahanmuuttajien kulttuurisia oikeuksia ja autonomiaa?

+9. Aasian tiikerit ovat kuolemassa sukupuuttoon, koska tiikerien ruumiinosista saadaan kalliita ja
erittäin tehokkaina pidettyjä lääkkeitä. Perinteinen kiinalainen lääkintätaito arvostaa tiikereistä
tehtyjä rohtoja. Vastaavasta syystä Afrikan sarvikuonot ovat uhattuina. Usein väitetään, että
kaikilla elämänmuodoilla on itseisarvonsa ja omat oikeutensa, joita ihmisen pitää kunnioittaa.
Pohdi ja arvioi tätä väitettä.


Olen urakan puolessavälissä. Vielä englanti, äidinkielen essee ja matematiikka niin pääsen taas kiinnostavampiin opintoihin takaisin.

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

langasta palmikko, palmikosta paita, paidasta...

Se villapaita....Hmm

No siitä ei tullut villapaitaa, koska isot palmikot teki neuloksesta niin paksun ja tukalan.

Mutta hyvä iso kauluri siitä tuli

Aloitin tekemään samasta langasta (jota saan purkamalla muutaman vanhan huonon neuleen) sitä villapaitaa mitä aioinkin, mutta palmikon korvasin lehtikuviolla mikä on myöskin kaunis, mutta ei tee paidasta kamalan paksua.

maanantai 12. syyskuuta 2011

Väliaikatiedotus

Nyt ollaan rienetty paikasta toiseen. Varkaudesta Kouvolaan, Kouvolasta Karjaalle ja Karjaalta taas Kouvolaan. En ole ehtinyt kirjoittaa, kun olen vapaa-aikana lukenut Yo kirjoituksiin. Huomenna on englannin kuuntelu, joten katselin maratonin verran midsomerin murhia ilman tekstityksiä. Samalla aloitin villapaidan mikä tehdään hihasta hihaan. Ohjeen olen nähnyt jossain käsityölehdessä. Mutta kun lehdet ei ole mukana niin en voi sanoa, että missä niistä.



Kirjoitan huomenna, jos ehdin. Ajattelin vain sanoa, että olen vielä hengissä. Kirjoittamattomuuden hyvittämiseksi laitan muutaman ottamani kuvan kukista.



tiistai 6. syyskuuta 2011

Kissan tango

Eilen tässä oli jokin ongelma. Eikä Tekstiäni voinut tallentaa tai julkaista. Julkaisen tämän sitten nyt.

Toissapäivänä kissamme koki tulleensa huijatuksi. Se näki ulkona vapaana juoksevan mustan kissan. Se kissa naukui meidän Veikolle ikkunan alla. Veikko paran ilme oli vähintäänkin pettynyt, kun se ei päässyt ulos tekemään tuttavuuta.

Sunnuntai iltapäivällä vanhempani ja isoveljeni tuli perheineen käymään. Veikko sai melkein kaksivuotiaasta veljentytöstä itselleen fanin vaikka kaatoikin tämän lattialle leikkiessään.


Oheisessa kuvassa mokoma karvaröllö estää  minua lukemasta nojaamalla kasvoihini.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Sydämet ja raidat ne yhteen soppii...

Juuri kun olen puhunut, että kun on niin kamalan sateista ja märkää niin nyt olikin sitten kirpeä aurinkoinen keli. Tämä on syksyä minun mieleeni.

Päätin käyttää mekkoa mitä ei kesällä päässyt käyttämään, kun se ei sellaisenaan mielestäni näytä minulla hyvältä. Korostaa liikaa leveähköjä hartioita. Niin nyt mekko meni oikein mukavasti neuleen kanssa


Tuo mekon kuviointi ei ole palloja niin kuin kauempaa näyttää, vaan ne ovat pieniä sydämiä. Siitä syystä en ole viitsinyt viedä kirpputorille, vaikka ei malli ole istunutkaan. Nuo sydämet ovat niin suloinen yksityiskohta.

Pitäisi yrittää keskittyä lukemaan fiosofiaa, kun kirjoitukset lähestyy, mutta en ole luku ihmisiä. Nämä pitäisi kuunnella vaikka cd:nä niin muistaisi.


lauantai 3. syyskuuta 2011

Syksy, pipot ja huurre- kolmen suora

Olen nyt todennut, että syksy on ehdottomasti minun vuodenaikani, vaikka nyt on kovin kostea ilma ollutkin. Voi pukea päälleen ihania neuleita, takkeja, pipoja ja lapasia ilman, että on kuuma, mutta niitä ei tarvitse laittaa vielä niin paljon, että näyttäisi michelin ukolta. Ja parasta syksyssä on, että ei hikoile kokoajan tai ole muutenkaan läkähtynyt järkyttävän kuumuuden vuoksi.

Voi valita vaatteet niin, ettei tarvitse miettiä, että palaako auringossa, tuleeko liian kuuma ja mitä näyttä sitten kun on hikoillut kaiken märäksi.hyi kesä ei ole minun juttuni.

Odotan, että lehdet tulevat kauniin punaisiksi, keltaisiksi ja oransseiksi, sateet vähän heltiäisi, että pikkupakkaset pääsisivät tulemaan ja huurtamaan kaiken. Kaikki on syksyllä niin kaunista ja kuvauksellista.

Tökkivää tekstiä

Käytiin palauttamassa elokuva filmtowniin ja ostettiin tonnikalakastikkeen tarpeet.


Kotona pelailin koneella laiskasti Sims 2:ta ja join kahvia. Oikeastaan haluaisin pelata Morrowindia, mutta peli pitäisi aloittaa alusta, sillä olin aloittanut pelaamaan hahmolla, jonka vahvuuksia en osaa käyttää, kun ei ole jousta. Aiempi pelini oli kariutunut siihen, että sain corpusin ja se henkilö, joka olisi sen osannut parantaa ei suostunut parantamaan minua, sillä olin tehnyt pelissä erään tyhmän jutun aiemmin. Mutta uudelleen aloittaminen on niin turhauttavaa, kun pitää tehdä eräät tietyt jutut uudelleen.


Aikani laiskoteltua luin hieman filosofiaa ja aloin tekemään ruokaa samalla kun kissamme yritti epätoivoisesti ikkunan kautta kommunikoida naapuruston lapsille. Sille on kerran joku lapsi maukunut takaisin, mutta nyt kukaan ei kuullut kissan mouruamista.


Meidän piti siirtyä olohuoneeseen syömään, sillä läppärit ovat vallanneet keittiön pöydän. Syy tähän on se, että netti toimii parhaiten keittiössä. Siispä aloimme katselemaan Pirates of the caribbean, Maailman laidalla- elokuvaa. Jonka aikana sitten neuloin piponi valmiiksi. Enää sitä täytyy somistaa jollain.


Tänään on taas vaihteeksi sateista

perjantai 2. syyskuuta 2011

Loppuilta

Käytiin vuokraamassa elokuva nimeltä troll hunter- vaiettu salaisuus. Voisi vaikka neuloa pipoa samalla, kun katselee leffaa. Oma pipo arsenaali jäi Elimäelle, kun ei muuttokuormaan mahtuneet. Harmikseni myös punaiset kumisaappaani ovat jääneet jälkeen.

 Olen juonut hirveän määrän kahvia minkä päällä on kermavaahtoa.


Sadepäivän ilo

Tänään olikin sitten ryhmäytyminen kulttuurialojen kesken. Porukka jaettiin kuuden hengen ryhmiin suorittamaan erilaisia rasteja. Piti muun muassa mennä lankaseinän lapi koskettamatta lankoja, siirtää kahta tulitikkua saadakseen koira katsomaan toiseen suuntaan, vastata tietokilpailukysymyksiin, puskea pallo ämpäriin, letittään hurjan pitkiä nauhoja ja pelata spedenpeleistä tuttua peliä, missä pitää painaa sitä nappia missä on valo ja tahti aina nopeutuu. Monelle tuli nostalgisia muistoja viimeisenämainitusta.

Ryhmämme tuli toiseksi ja ainakin minulla oli oikein mukavaa.

Koska en sieltä ottanut kuvia niin laitan sadepäivän iloksi hellyyttävän videon eräästä pullaposkesta.


Lopussa en puhu minä vaan mihekkeeni.



torstai 1. syyskuuta 2011

Langat hukassa

Oikeastaan minun pitäisi pistää tänne käsityöjuttja, mutta ne on nyt jäässä.

Punavalkoinen neule tarvitsee lyhyen pyöröpuikon, että hihat saisi tehtyä, Siniharmaa neule tarvitsisi tummansinistä tennesseetä, jota ei enää taida missään olla ja korvaavaa lankaa en ole vielä ostanut, vaikka sellaista olen nähnyt paikallisessa lankakaupassa.


Ompelukaan ei oikein onnistu, kun muuton yhteydessä vaihettiin avokin kanssa työpöytiä, sillä tarvitsen kaikille napeille, kankaille, vanhoille tietokoneen näppäimille, pitsinauhoille, helmille jne enemmän tilaa. Kun aloin ompelemaan tämän pöydän päällä niin huomasin, että se tarvitsee yhden jalan lisää, sillä pöytälevy heiluu aina uhkaavasti, kun ompelukoneen laittaa päälle. Sopivaa metallista jalkaa ei vaan tunnu olevan varkaudessa. Eli ompelu jatkuu varmaan vasta Kouvolassa käynnin jälkeen joskus ensi kuussa. Mutta koitan tänne saada jotain kädentaitoihin liittyvääkin ennen sitä.


.

Vapaapäivä

Tässä jaksossa torstai on minulla vapaapäivä. Olen yrittänyt hyödyntää sitä siivoamisen ja muun kannalta ettei tarvitsisi viikonloppua käyttää ikäviin juttuihin. Mutta jotenkin siivoaminen on jäänyt tekemättä silloin  torstaisinkin. Tänään sain pestyä jotain vaatteita käsin, kun taloyhtiö remontoi pyykkitupaa niin konepesu ei onnistu.

Sitten jäin koneen ääreen juomaan kahvia ja säätämään Tämän blogin kanssa, että ulkoasu näyttäisi hyvältä ja, että täällä olisi jotain tekstiäkin. Koska tänään ei ole vielä kummempaa tapahtunut niin kerron jotain mitä on tapahtunut:

Käytiin kävelemässä miehekkeen kanssa vesistön varrella tässä eräs päivä, kun oli vielä lämmintä.



                                    Näimme katutaidetta...

                                     ...syötiin leivokset...



                     ...ja katseltiin suloisia sorsia


                       Lisäksi näimme patsastelevan tirpan.