sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Aurinko armas




Aurinko on alkanut paistaa täälläkin ja lähdin eräänä aamuna opistolle hieman aikaisemmin, että saisi rauhassa polkea ja nauttia paisteesta.






Kai se kevät joskus tulee kunnolla ja jää sulaa. Nyt on hullut tappojäät ja kaaduin ensimmäistä kertaa pyörällä koko talvena. Kannattaa olla kypärä.

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Piirustussalkun tuunaus

Katselin tässä eräänä päivänä galaxin maalaamis ohjeita ja päätin kokeilla maalata piirustussalkkuni. Oikeastaan vaan levittelin punaista, sinistä, valkoista ja mustaa maalia sattumanvaraisesti. Töpötin pieniä valkoisia pisteitä ja lopuksi roiskin valkoisella vesitetyllä maalilla. Olen ihan tyytyväinen tulokseen.





perjantai 20. maaliskuuta 2015

Ensimmäiset vektorigrafiikan kuvat


Näiden kuvien takia olen viettänyt melkoiset puolitoista kuukautta, mutta sainpahan tehtyä. Tässä ovat kuvat joiden takia tahdoin pima kurssin viimeisen työn tekemisen olevan rentouttavaa:





En ole koskenutkaan illustratoriin ennen tätä kurssia. Opetus käytiin juoksemalla läpi, että yrityksen ja erehdyksen kautta mentiin, mutta valmiiksi tuli.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

What does the fox say



Olen vaalentanut etuhiuksiani jo jonkin aikaa ja ajattelin kokeilla vaalentaa myös latvoja.


No se ei ollutkaan ihan nopea juttu tehdä. Meni 8-10 vaalennuskertaa saada oikeasti vaalennettua nämä hahtuvat. Rastat imee hirveästi väriä. Vasta toinen paketti oikeasti teki mitään jälkeä hiuksille ja lopuksi sainkin vaaleustason minkä tahdoin. Nyt niskassani on ketunhäntiä.


Näin tuli tehtyä viimeinen pima työ


 Sain tehtyä viimeisen piirustus ja maalaus kurssin työn. Olin päättänyt olla stressaamatta työstä, koska niin monta muuta juttua aiheuttivat stressiä jo valmiiksi. Siispä annoin vaan mennä.

Levitin vetistä maalia taulupohjalle ja pyörittelin sen valumaan reunalta reunaan.




Lisäsin maalia osaan pohjasta ja tuputtelin paperilla



Lisäsin vetistä violettia ja annoin värien sekoittua



Tuputtelin pinnan kuivaksi




Tuputin ja maalasin vihertävällä, sinisellä ja violetilla päälle.


 Kaadoin vetistä maalia ja pyörittelin sitä ympäriinsä. Tulos on näyttää sille kuin joku olisi kävellyt maihareilla pohjan päältä.


Levitin isolla siveltimellä pyörivin liikkein valkoista maalia.
 

Lopuksi roiskin kuivalla pensselillä valkoista maalia kaiken päälle


Ja siinä se on: Tauluparin toinen osa ja kurssin kaikki työt maalattuna.


lauantai 14. maaliskuuta 2015

Pimatyöt 3,4 ja 5

Tässä taas kuvia piirustus ja maalaus tuntien töistä.

Kolmas oli kaksiulotteinen, kubistilen työ. En tykkää tästä työstä itse juuri ollenkaan, mutta tulipahan tehtyä.



Sitten alettiin abstraktien töiden teko. Harmillisesti 4. työn värit eivät toistu valokuvassa ollankaan kuin alkuperäisessä maalauksessa. Tästä työstä pidän itse hyvinkin paljon.




Nyt viimeisimmäksi on tehty toinen abstrakti työ, joka muistuttaa kyllä nyt sademetsää tai vuoristoa. Jouduin työstämään sitä vaakatasossa, koska käytin niin vetisiä maaleja.




Enää yksi pohja jäljellä ja jotain pitäisi keksiä. Ajattelin, jotain mikä muodostasi 5. työlle parin.

torstai 5. maaliskuuta 2015

Ilmaiset vaatteet

Olen Marraskuusta asti ollut mukana haastessa, että ei osta uusia vaatteita vuoteen. En ole täysin onnistunut siinä, kun vastaan on tullut jotain mitä olen etsinyt pitkään ja alusvaatteissa sitä oikeaa punaista myydään vain jouluisin, joten pakko ostaa kun saa. Muutamat housut, alusvaatteita kengät ja pari toppia on tullut ostettua uutena. Mutta varsinaisia heräteostoksia en ole tehnyt.

Voisi sanoa, että olen onnekas joissain asioissa. Minulla on tapana tehdä löytöjä ja saada takaisin kadottamani tavarat, kuten eräät iktys (kala) korvakorut. Monesti olen hukannut toisen jonnekkin ja aina se löytyy tai tulee takaisin. Olin kesällä isosena hukannut toisen ja jatkoin toisen pitämistä korvassa. Talvella eräs poika huomasi korvakoruni, toi kadonneen parin minulle ja kertoi, että hän oli löytänyt sen leiripaikalta.

No onnea minulla on ollut myös vaatteissa. Olen aiemminkin löytänyt muutamia juttuja kirpputorien ulkona tai eteisessä olevasta "saa ottaa" pöydästä tai pahvilaatikosta. Nyt olen ottanut tavaksi katsoa ohimennen erään kirpputorin ilmaisvalikoimaa ja se on tuottanut tulosta.

Palmikkoneule ja lyhythihainen neule.


 Kauluspaita ja violetti trikoopusero.


 Nappiselkäinen neulepaita


 Vaaleanpeige takki, josta vaihdoin napit


Nahkalaukku

Nahkakengät kesäksi


Kaikki mainitut olivat minulle ilmaisia. Melko hyvin eikö? Ja vielä nuo kuvien farkut. Samasta laatikosta nekin eli 0€.

Ulkona oleva laatikko voi olla myös petollinen. Ulkona ei välttämättä haista kaikkea mitä sisällä haistaisi. Tuo kauluspaita oli nimittäin järkyttävän hajuinen. Todella pistävä hien haju tuli ilmi, kun paita pääsi suljettuun tilaan. Pyykkikoneen 60 °C pesu ei auttanut yhtään. Laitoin kainaloihin pesuainetta ja annoin olla ainakin tunnin. Sitten kaadoin kiehuvaa vettä päälle ja annoin liota siinä aikansa. Se tepsi, mutta paita kutistui hieman. Varmaan pyykkikoneen 90 °C pesu olisi myös toiminut, mutta tahdoin kokeilla saada hajun pois heti enkä odottaa että pääsee pesemään seuraavan koneellisen pyykkiä.

Miksi kukaan ylipäätään on yrittänyt myydä niin voimakkaasti hieltä haisevaa paitaa kirppiksellä? Oliko se pistetty suoraan ilmaislaatikkoon vai ajatteliko hän paidan olevan niin hieno ettei haju haittaa? Kuvitteliko entinen omistaja kenties, että jollakulla on hienhajuun fetissi? No ota tuosta nyt sitten selvää.

Jotain loman tapaista on tullut vietettyä

Huh. Minulla oli elämä ennen kuin minua kehoitettiin menemään yliopistoon. Se, että opiskelijat valvoo myöhään, kämppä on sotkuinen ja syödään pikaruokaa ei johdu siitä, että eletään villiä opiskelijaelämää ja nautitaan elämän parhaasta ajasta. Se johtuu siitä, että opinnot vie aikaa. Olen viettänut ihan kiitettävästi vaapaa-aikaani opiston tiloissa. Opiskelujen alussa ihmettelin, että miksi kukaan hankkisi avaimet että pääsee viikonloppuna tekemään juttuja. No en ihmettele enää. En olisi aiemmin uskonut viettäväni iltaa katsellen illustrator ohjeita youtubesta.


Nyt ajattelin laittaa kuvia siitä, että minulla oli/on jonkinlainen loma. Miehekkeeni tuli viikoksi luokseni Kuopiosta. Hän toi myös maidonvaahdottimen. Olen sitä mieltä, että kyseessä on varsin nerokas keksintö. Kahvia on siis tullut juotua enemmän kuin tarpeeksi.


 Kävimme myös kävelyillä ja sain neulottua oranssin tuubihuivin jota kuvassa olen ulkoiluttamassa. Käytiin myös syömässä ja kahvilla. Kirpputorilta löysin ihanan laukun.



 Iltaisin herkuteltiin samalla, kun katsottiin Indiana Jonesit ja Breaking badit (jonkun olisi pitänyt varoittaa breaking badin lopusta. Olisin jättänyt viimeisen tuotantokauden katsomatta ja kuvitellut, että kaikki loppui hyvin. Onneksi löysin vaihtoehtoisen lopun ja elän sen mukaan, että kaikki oli vain veljemme on nero-sarjan isän unta)


PIMA:n  tunneilta minulle oli jäänyt pari paperia, jolla olin pyyhkinyt ylimääräistä maalia pois varsinaisista töistäni. Piirtelin niihin samalla, kun elokuvat ja sarjat pyörivät. Vektorigrafiikalta en välttynyt siltikkään.Piirtelin myös huoneita Illustratorilla, joka ei toimi minun koneellani kunnolla.



Ja nyt menen keittämään kahvit ja avaan illustratorin. Ehkä katson samalla Breaking badin extroja.