Tässä on nyt aihe mistä harvemmin puhun. Tai en minä sitä salaile, jos kasvotusten keskustelen, mutta en yleensä näe syytä avautua internetin ihmeellisessä maailmassa. Äskettäin luin kuitenkin jutun siitä kuinka eräis nuori nainen sai paniikkikohtauksen ruuhkabussissa ja ihmiset käyttäytyivät häntä kohtaan hyvin asiattomasti ja törkeästi (Hyvä esimerkki miten "normaalit" suomalaiset ihmiset, jotka ei halua auttaa sodan keskeltä tulevia, koska "suomessa autetaan suomalaisia" eivät auta eikä ymmärrä suomalaisia, joilla on ongelmia). Tässä linkki uutiseen
No ehkä en ala puhumaan poliittisesta ajattelustani sen enempää. Kehoitan vaan kaikkia kuuntelemaan pocahontaksesta tutun kappaleen Tuulen värit.
Mutta aiheenani on siis nyt oma mielenlaatuni. Tässä kirjoittaessani takanani on huonosti nukuttu nihkeästi neljän tunnin unet, koska koko päivän on ollut outo ontto olo, käsien vapinaa ja vedet silmissä oloa.
Olen aina ollut Herkkä luonne ja aivot tuntuu välillä käyvän aivan järjettömillä kierroksilla. Se aiheuttaa sitä, että ajatuksista voi olla vaikea saada kiinni tai niitä ei saa kasattua. Kun se on tuollaista jo oman pään sisällä niin voitte varmaan kuvitella millaiselta se voi vaikuttaa ulkopuoliselle, kun toiselta katkeaa ajatus ja puheeaiheet hyppii tai harhailee. Usein myös siitä seuraa puhetulva, kun ajatuksia on vaan liikaa pitää pään sisällä. Myös se että mieli on pilvissä ja itsetunto koholla ja sitten tulee olon ja itsetunnon lasku ja sitten itsearvo on alempi kuin madolla (myönnettäköön etten oikeastaan tiedä matojen olotilasta tai itsetunnosta). Tuntuu, että ei ole hyvä mihinkään ja kaikki mitä tekee on kauheaa tai turhaa. Nykyisin saan aika hyvin kuitenkin pidettyä jossain mielensopukassa, että en minä yhtäkkiä ole voinut rumentua ja tyhmentyä ja menettää taitojani. Tiedän, että se olo menee ohi.
Mutta kuten bussissa haukutulla henkilöllä niin minulla on myös joskus hankalaa olla paikoissa missä on paljon ihmisiä ja hälyä. Se riippuu vähän siitä mikä olo on taustalla valmiiksi, joskus tanssilattialla olo on paras juttu ikinä ja joskus kauheinta koskaan. Se johtaa siihen, että voin mennä ns. lukkoon ja vaan tuijottaa eteeni ehkä hieman maanisen näköisenä ja en saa sanottua mitään.
Tämä aihe on hirveän vaikea selittää, koska en ole käynyt tutkituttamassa itseäni ja saanut diagnoosia asiasta jotain ymmärtävältä ihmiseltä. En siis osaa nimetä ja luokitella oireita mihinkään.
Varkaudessa opiskellessani minulle olisi halutta antaa masennuslääkitys, mutta diagnoosina keskivaikea masennus oli mielestäni väärä. ( Se terkkari jakoi masennusdiagnooseja 3/6 meidän luokassa olevista jotka istuivat saman pöydän ääressä) Kieltäydyin siis ottasta mitään ja etsin muita keinoja mikä rentouttaa mieltä ja oloa itselläni. Esimerkinsi valokuvaaminen (kuten nämä vuosien varrella otetut kuvat, jotka on tekstin yhteydessä nyt), piirtäminen yms. ja musiikin kuuntelu ja itsekseni tanssiminen. Koen pärjääväni, mutta nyt jotenkin pääni lisäksi maailma tuntuu olevan enemmän sekaisin kuin kertaakaan elinaikanani.
En ole ihan varma mitä sanoa oikeasti tähän liittyen ja mikä tässä on täysin pointtina. No hmm...Aika monet ihmiset kärsivät jollain tavoilla ahdistuksesta ja se ei aina näy ulospäin ellei kohtausta ilmene. Ja usein ajatukset tai käytös ei käy järkeen niille, joilla ei ole kokemusta tähän, mutta se ei tee ahdistuneesta ihmisestä heikompaa ainesta mitä pitäisi karsia. Hän ei myöskään ole hullu tai vähä-älyinen. Hän vaan tuntee voimakkaasti tai kokee aisti-ärsykkeet erilailla. Se ei ole säälin kerjäämistä.
Tämä on hirveän sekava teksti, mutta ehkä se on esimakua minun ajatustenjuoksusta.
Lopuksi linkit Bebe Rexhan I'm gonna show you biisiin ja Apulannan kappaleeseen yksinkertainen
