tiistai 31. heinäkuuta 2012

Larppiin tehtyä

Olen eilen saanut tehtyä siihen keskiaika larppiin pari juttua muuton keskellä.

Avokille pussihousut:

Itselleni paidan:

Ja tein vielä avokille tunikankin, mutta en ole ehtinyt ottamaan siitä kuvaa.

picnic lattialla

Käytiin tänään uudessa asunnossamme ja täytyy sanoa, että vaikka se on vähän pienempi niin pidän siitä enemmän. Siinä on oma sauna (ei enää muiden jäljiltä olevaan saunaan, jossa viemäri on tukossa jonkun toisten hiuksista!) ja enemmän kaappeja.  Suurin plussa on kuitenkin lasitettu parveke. Veikonkin uskaltaa päästää parvekkeelle, vaikka ei se ehkä neljännestä kerroksesta hyppäisi muutenkaan.


Vietiin samalla paikalle ne tärkeimmät tavarat eli Warhammerit, koriste-esineet ja DVD:t. No okei kaksi ensimmäistä vietiin nyt sen takia ettei ne varsinaisessa muuttokuormassa särkyisi ja DVD:t vaan sattuivat vielä mahtumaan mukaan ja olivat helpot kantaa muovipusseissa.


Vietimme siis picnicin tyhjän olohuoneemme lattialla hennon maalinhajun keskellä ja odotimme kauhulla tämän illan pakkauspaniikkia minkä loppujen tavaroiden pakkaaminen aiheuttaa. (Miksi mikään kauppa ei anna enää kunnollisia pahvilaatikoita muuttoa tekeville? Vai onko kaikilla se tapa, että tarvikkeet tuodaan kauppaan muovilaatikoissa ja ne laatikot palautetaan firmoille takaisin? Ainoastaan hedelmälaatikoita olisi löytynyt, mutta ihan yhtä hyvin voidaan käyttää muuttoavuksi tulevien tuomia hätäratkaisuja, kuten vannoja, saaveja ja ämpäreitä. Kun ei niitä laatikoita olisi saanut suljettua kuitenkaan.)

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Leppoisa loppukesä?

Pari tulevaa viikkoa tulee kalenterin mukaan olemaan melkoisen kiireisiä. Meillä on nimittäin edessä muutto Kuopioon opiskelun vuoksi. Mieheke pääsi pelastusopistoon ja minä tekstiilialalle Ingmanin käsi- ja taideteollisuunopiilaitokseen. Ja seuraalla viikolla muutosta minulla alkaa koulu. Joten olisi kiva ehtiä tutustua asuinseutuun ennen kuin koulu alkaa. Plus ennen muuttoa pitää tietenkin pakata ja tahtoisin uudistaa ja päällystää pari huonekaluakin ennen sitä. Ikeasta pitäisi ostaa muutamia juttuja, että saisi edes tulevassa asunnossa tavarat järjestykseen. Miten sitä tarvitseekin tavaraa, että saa aiemman tavarapaljouden järjestykseen? Ja jokin päivä pitäisi käyttää ihan vaan siihen, että katsoo mitkä tavarat voisi heittää pois. Se ei käy ihan helposti koska toinen meistä ei tahdo luopua juuri mistään, vaikka kyseinen esine olisi turha ja lojunut kaapissa viimeisen vuoden ja tulee uudessa kodissa menemään hyödyttömänä kaappiin.



Ja ettei turhan helpolla päästä niin mieheke on järjestämässä keskiaikaan sijoittuvaa larppia ensi viikonlopulle. Joten siihenkin pitäisi ommella ja valmistaa proppeja ja miehekkeellä menee aikaa pj kokouksissa ja hahmojen suunnittelussa. Simaa tähän larppiin olemme tehneet noin 23 litraa.




tiistai 24. heinäkuuta 2012

Ay Caramba!

Bartman hihamerkki, jonka äitini oli ostanut joskus kun isoveljeni olivat pieniä on nyt mukana (teko)nahkaliivijengissäni. Täytyy pitää silmät auki super- ja sarjakuvasankari hihamerkkien varalle tulevaisuudessa. Omasta mielestäni tämä on paljon kiinnostavampi aihepiiri kuin iänikuiset bändit ja pääkallot, mutta oman maun mukaanhan kaikki merkkinsä valitsee.





sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Niittejähän siihen tuli

Päätin kuin päätinkin laittaa niittejä tyynynpäälliseen. Aikomus oli ensin täyttää toinen puoli kokonaan niiteillä, mutta niitit olisivat loppuneet kesken. Laitoin siis yhden rivistön kiertämään tyynyä. Laitoin ensin toiselle puolelle ja huomasin, että niitit eivät istuneetkaan kovin siististi, joten laitoin niitä myös toisellekkin puolelle, että tämän paremman puolen voi kääntää ylöspäin vieraiden tullessa käymään.




lauantai 21. heinäkuuta 2012

Tyynynpäällinen x 4

Ompelin tänään vihdoin ja viimein uudet koristetetyynynpäälliset vanhoista kankaista. Osa kankaista on ollut jo valmiina leikattuna noin puoli vuotta odottamassa ompelemista. Nyt ne on valmiit ja sain vaihdettua pois vanhat pinkkiä, valkoista ja violettia väriä omaavat julkkiskuvioiset päälliset. Nyt mietin, että pitäisikö ruskeaan tekonahkapäälliseen laittaa niittejä vanhasta vyöstä. No sen voi tehdä myöhemminkin, jos tuo alkaa kyllästyttämään






perjantai 20. heinäkuuta 2012

Ennen soinut nyt kerää tavaraa. Mikä se on?

Vastaus: LP levystä tehty kulho.


Löysin näiden kulhojen kuvia ja ohjeita netistä ja ajattelin, että olisi kiva tehdä itsekkin, jostain levystä missä olisi hyvää, mutta ei niin hyvää musiikkia etteikö levyä raaskisi tuhota. Kaikissa blogeissa sanotaan, että näithän löytyy vanhemmilta ja kirpputoreilta vaikka kuinka ja paljon. No minun vanhempai eivät rakkaita levyjään tähän tarkoitukseen antaneet ja ei joka kirpputorilla näitä levyjä ole. Odottelin sitten, että päästään Kouvolassa Kylähullu-kipputorille. Siellä on nimittäin aivan käsittämätön määrä levyjä kerätty samaan nurkkaan. Valitsin sieltä kaksi isoa ja kaksi pientä levyä. En tietenkään ottanut mitään varakappaleita. Levyt uuniin vaan ja se siitä, minä ajattelin.


Noh. Ensimmäsenä laitoin toisen pienen levyn ylösalaisin olevan teema murokupin päälle. Se onnistui. Riemastuin, että helppoahan tämä on.



Seuraanaksi laitoin toisen pienen levyn. Hmm... Siitä tulikin sitten tällainen. Toinen puoli on ihana, mutta toinen onkin sitten kamala. Yritin korjailla sitä uudetaan lämmitämällä, mutta ei onnistunut. Päätin, että olkoot sitten Jekyll & Hyde kulho, jos tahtoo.


Ensimmäisen ison levyn laitoin isompaan teema kulhoon, mutta levy oli liian iso siihen. Se suli hassun näköiseksi. Sitten tajusin, että minullahan on wokkipannu. Laitoin levyn siihen ja siihen ja sulatin uudestaan. Vähän piti reunoja sormilla muotoilla, kun toinen puoli oli "ryppisempi" kuin toinen, mutta lopputuloksesta tuli ihan hyvä.



Toinen iso levy ja viimeinen mikä minulla on päätyi suoraan wokkipannulle. Olin ilmeisesti laittanut sen hieman vinoon, sillä toinen puoli oli kauniisti rypyssä ja toinen oli ihan suora. Siinä sitten piti taas uhrata hieman sormenpäitä ja muotoilla suoraan osuuteen rypytystä. Mielestäni tämä levykulho muotoutuikin parhaimman näköiseksi, vaikka sormenpääni hieman paloivatkin.



Samanlaisia kulhoja löytyy muunmuassa  täältä, täältä ja täältä

Parvekkeen pienet perunat

Nyt en voi muuta kuin nauraa. Sain kuusi perunaa ja niistäkin puolet on ihan pikkuriikkisiä. Ihmettelen kyllä, että perunani selvisivät näinkin hyvin ottaen huomioon, että olin oikeastaan unohtanut ne parvekkeelle viimeiseksi kolmeksi viikoksi.



Toivottavasti ne maistuvat syötäviltä.

tiistai 17. heinäkuuta 2012

PRKL! PRKL! PRKL!


Sunnuntaina tultiin Sotahuudosta, eli pohjoismaiden suurimmasta boffaus- ja taistelu tapahtumasta.

Tarkoituksenani oli kuvata, mutta ensimmäisenä iltana huomasin, että minun kamerani muistikortti oli jäänyt tietokoneeseen ja sehän oli sitten anoppilassa. Ja jo aiemmalla viikolla tajusin jättäneeni polvituet kotiin. Vaikka ne ei olisikaan minulle pakolliset niin en mielelläni ilman niitä juokse. Olin sitten  kotihengettärenä siivoamassa ja peittämässä pressulla  mökin pihalle jääneet bofferit, kun alkoi sataa. Ja uskokaa pois oli muuten sateinen viikonloppu. Vaikka kuvia sain vain muutaman kameran muistiin ja en boffannut niin minulla oli oikein mukava viikonloppu. Nukuin asuntoautossa pitkään, oleilin päivän mökissä, kävin katsomassa maisemia, siivoilin sieltä täältä, kävin kaupassa ja  juttelin niiden kanssa, jotka tulivat mökille. En viihdy isoissa ihmisjoukoissa. Ne jotenkin vaan ahdistavat minua, joten luultavasti näin olikin parempi, kuin se, että olisin ollut kokoajan porukan mukana.

Sunnuntaina siivosin erään ryhmäläiseni kanssa mökin lähtövalmiiksi. Vaikka tieto aikatauluista siivouksien ja mökiltä poistumisen kannalta olikin tullut möyhään, sillä joko tapahtuman järjestäjät tai paikan omistaja oli munannut tiedon annon näissä jutuissa. Jouduimme siis tilanteeseen missä tavarat ja autot piti mökin läheisyydeltä olla poissa tunnin sisällä, sillä siihen tuleekin uudet vuokralaiset. Ihmeen hyvinhän sitten kuistillinen tavaraa lähti liikkelle varmaan puolessa tunnissa taktiikalla "kenen tää on? No menee löytötavaroihin, Löytyyhän se treeneissä."

Sunnuntaina sain kuvattua vähäsen. Ja herrasmies örkki (Luultavasti örkki, en katsonut vaatteita niin tarkkaan) tarjoutui jakamaan sateenvarjonsa kanssani. Olen iloinen siitä, että miten paljon tämän harrastuksen piirissä on reilua porukkaa.





Kuvat eivät tee oikeutta sille osallistujamäärälle, joka paikalla oli. Ihmisiä oli kuitenkin noin 500. Pääsin mukaan rymäkuvaamme kiitos mukana olleelle kuvaajalle.




torstai 12. heinäkuuta 2012

Batman ja Superman saivat minut pyörtämään sanani

Olin sanonut, että en tekonahkaliiviini mitään laita kiinni, mutta Kouvolassa käytiin maanantaina etsimässä haukisiimaa Ritan nauhasta ja napista. Siimaa ei löytynyt, mutta löysin Batmanin ja Supermanin. Hihamerkkien muodossa tosin, mutta kuitenkin. Nyt olen Karjaalla ollessani ommellut ne kiinni liiviini ja ne odottelevat, että saisivat kaverikseen vanhan hihamerkin, missä on Bartman.



Junalla Espooseen, Matkailuautolla takaisin

Tänään tulikin ylläripylläri junamatka Espooseen. Ei me siellä muuta tehty kuin haettu miehekkeen porukoiden asuntoauto tänne, että saatiin lasikuituputkea kuljetettua ja perjantaina päästään SoHu:un.

Junassa ehdin aloittaa virkkaamaan sormikasta, mutta sitten huomasin, että koukku on liian paksu ja jäljestä tuli sekä kömpelöä, että rumaa. Siispä purkasin aikaansaannokseni ja katselin lopun matkaa ikkunasta ulos. Onneksi matka ei ollut pitkä, vaikka juna onkin mukava tapa päästä paikasta toiseen. Ainakaan minulle ei tule junassa samanlaista pahoinvointia kuin autossa. Mutta ilman tekemistä aika käy junassa hyvin hyvin pitkäksi. Olen iloinen, että tästä vaunusta puuttui se pakollinen puhelimeen huutaja (olen joutunut 2h junamatkan kuuntelemaan, kun nainen rääkyy avioerostaan puhelimeen) tai vastaavasti kovaääniset keskustelijat. (jos aihe ei kiinnosta itseään tai keskusteluun ei voi osallistua niin kuuntelisin mielummin hiljaisuutta.)



Junamatkan ja parin kilometrin päästä olimme perillä. Auton luona huomasin yökkösen. Minä nimesin tuon kaunokaisen Lumiturkiksi. Meinasin nimetä "Lumiharjaksi", mutta siitä tulikin jälkikäteen mieleen harja, jolla lakaistaan lunta pois ulkorappusilta. Siinä meni sitten sen nimen juhlava kauneus. Melko lumikuningatar tuo kyllä on kun alemmassa kuvassa näyttäisi siltä, että kaunottarella olisi minkkiturkista tehty viitta.



 Eläimillä sitten jatkettiin takaisin päästyämme. Ulkoilutimme rakkaan Veikkomme pihalla. Karvapallo olisi kyllä tahtonut olla kaikkialla muulla kuin omalla pihalla. Esimerkiksi naapureiden pihat olisivat käyneet paremmin. Myös autotie olisi ollut Veken mielestä varteenotettavampi vaihtoehto.



keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Päivä jolloin minä vanhenin.


Maanantaina vanhenin 21vuoden ikään. Hurjaa. Tein  sunnuntaina pieniä ja kuivia keksejä. Espresso keksejä ne ohjeen mukaan oli, vaikka kaakaota pikakahvia siinä käytettiinkin. Kirjan kuvassakin keksit näyttivän paremmille kuin omat tuotokseni. Ehkä teinkin sitten vaan jotain omiani enkä samoja kuin kirjassa, vaikka ohjeita minä tarkkaan noudatinkin. Mutta onneksi maku oli taikanasta asti hyvä. Ja sitä taikinaa tulikin syötyä parin keksin verran. Yritin tehdä myös kahvi kerma karamelleja, mutta se jäi siihen muotoon, että karamellimössö piti lusikalla syödä kulhosta.







Vieraana kävi muutama sukulainen ja pari ystävää. Heidän lähdettyä me pakkasimme tavaramme ja matkasimme Karjaalle, että voimme valmistautua Sotahuutoon ajoissa ja sielläkin asuvat saavat kyydin Hauholle perjantaina.