keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Monen kuukauden päivitys

Viime kirjoituksesta on vierähtänyt aikaa ja nyt uutenavuotena on hyvä lähettää pitkä postaus ja kunnon kuvatulva. Syytän hiljaisuudestani opiskeluitani. Läsnäolopakko kun on 85% - 90%. Lisäksi itsenäistä työtä on ollut vapaa-ajankin edestä. On ollut paljon suunnittelua ja photoshopin opettelua.





Kankaanpainoa ja hiema värjäystä.






 Onneksi siinä samalla on voinut hyödyntää kokeiluja muuhunkin kuin vain kokeilutilkkuihin. Ensimmäisenä lahjaksi menneet lumilux kuviolliset tyynynpäälliset, jotka hohtavat pimeässä vihertävänä.



Tummiin kankaisiin silitettävä kuva Veikkosesta.


Isäni vanha minulle valkoisena annettu kauluspaita, jonka annoin jouluna hänelle värjättynä takaisin.


 Paidasta jääneen värin käytin hyödyksi ilmaiseksi hankittuun farkkuliiviin.


Myös valokuvausta on harjoiteltu. Valokuvauksessa sain hyvän syyn opetella käyttämään kesällä ostamaani kameraa.





Studiokuvausta kokeiltiin kuvaamalla esinettä sellaisenaan, käytössä ja tilassa.



 Tuotekuvaustakin harjoiteltiin.



 Onneksi siinäkin lomassa sai tehtyä muutakin. Shaalin kuvaaminen oli loistava syy retkelle. Ja toisella kuvauskerralla törmättiin poroihinkin.








On tässä onneksi vähän aikaa ollut muillekin jutuille, mutta niistä ei juurikaan kuvia ole ja en tiedä olemassaolevistakaan, että tahtovatko kuvien henkilöt, että niitä julkaistaan. Mutta on meillä ollut täällä teemailtoja luokan kesken: drinkki, Ranska, Gootti ja movember. Tuo movember vietettiin luonani ja tottakai juuri samana iltana naapurilta hajosi hiustenkuivaaja ja hän tuli kysymään minun kuivaajaani lainaksi. Luulin, että osa vieraistani oli päässyt alaovesta ja he olisivat rimputtelemassa kelloani, joten avasin oven komeasti viiksekkäänä. Mikä hieno ensivaikutelma!





Omia projekteja en ole oikein ehtinyt miettimäänkään kaiken sähellyksen keskellä.

Jouluna kävin Elimäellä ja siellä on eletty kovia aikoja ystävät hyvät ja aloitettu elämään uusia elämiä. Sieltäkään ei juurikaan ole kuvia. Joten kelvatkoon kuva kanasta.


Junassa on tullut vietettyä aikaa melkoisesti. Menomatkalle varasin työskentelyhytin, että saan kirjoitettua esseetä, mutta se hytti on ihan huijaista. Miten tuossa voi työskennellä kunnolla kun konekkaan ei mahdu pöydälle? Siispä nukuin melkein koko matkan. Rovaniemelle palatessani tulin yöjunalla ja sain luettua pitkästä aikaa rauhassa (Agatha Christie: Golfkentän murha). Kun vieressäni ei ollut ketään niin sain oikaistua jalkanikin ja nukkuessa käperryin molemmille penkeille. Voisin mielelläni viettää viikonkin junassa, junhan vaihtojen aikana ehtisi käydä rauhassa katsomassa ympärilleen. Se olisi loma minun mieleeni.


torstai 2. lokakuuta 2014

Ounasvaaran näkötorni



Tämmöisiäkin kuvia löytyi kameralta. Parempi laittaa esille nyt eikä vasta lumen tulon jälkeen.


Tehtiin TeVa:n retki läheiselle näkötornille. Valokuvattiin, juteltiin ja paistettiin nuotiolla makkaraa. Minun lempparikäristettäviä oli kuitenkin vaahtokarkit, joista onnistuin saamaan yhden ilmiliekkeihin.