lauantai 3. syyskuuta 2011

Tökkivää tekstiä

Käytiin palauttamassa elokuva filmtowniin ja ostettiin tonnikalakastikkeen tarpeet.


Kotona pelailin koneella laiskasti Sims 2:ta ja join kahvia. Oikeastaan haluaisin pelata Morrowindia, mutta peli pitäisi aloittaa alusta, sillä olin aloittanut pelaamaan hahmolla, jonka vahvuuksia en osaa käyttää, kun ei ole jousta. Aiempi pelini oli kariutunut siihen, että sain corpusin ja se henkilö, joka olisi sen osannut parantaa ei suostunut parantamaan minua, sillä olin tehnyt pelissä erään tyhmän jutun aiemmin. Mutta uudelleen aloittaminen on niin turhauttavaa, kun pitää tehdä eräät tietyt jutut uudelleen.


Aikani laiskoteltua luin hieman filosofiaa ja aloin tekemään ruokaa samalla kun kissamme yritti epätoivoisesti ikkunan kautta kommunikoida naapuruston lapsille. Sille on kerran joku lapsi maukunut takaisin, mutta nyt kukaan ei kuullut kissan mouruamista.


Meidän piti siirtyä olohuoneeseen syömään, sillä läppärit ovat vallanneet keittiön pöydän. Syy tähän on se, että netti toimii parhaiten keittiössä. Siispä aloimme katselemaan Pirates of the caribbean, Maailman laidalla- elokuvaa. Jonka aikana sitten neuloin piponi valmiiksi. Enää sitä täytyy somistaa jollain.


Tänään on taas vaihteeksi sateista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti