torstai 23. heinäkuuta 2015

Rikkinäisestä tulee vain revitty

Minulla ja varmasti monella muullakin naisella on ongelmana, että housut kuluvat rikki haaroista, koska reidet hankaa. Ja näitä on melkein mahdoton korjata hyvin ja huomaamattomasti, koska kangas repeämän ympärillä on myös kulunut ihan haperoksi.


Meinasi mennä vasta vuoden alussa ostetut farkut tekstiilivarastooni, mutta päätin kokeilla tällaistä kikkaa, että revin sen alkaneen reijän koko takareiden leveydeltä niin että se on tarkoituksellisemman näköinen. Lisäksi revin myös polvet. Nyt ne eivät ole pelkät rikkimenneet farkut. Ne on revityt.

3 kommenttia:

  1. Minä olen korjannut pikkurepeämät niin että olen leikannut farkkukankaasta isohkon palan jonka olen tikannut nurjalle puolelle niin että farkun värisellä langalla tikkaan suoralla tikillä ees taas, kankaan loimen suuntaan (eli siinä farkussa olevan pintaraidan suuntaan) niin että pala kiinnittyy kauttaaltaan. Tämä on oman kokemukseni mukaan huomaamattomin paikkaus. Ja samalla voi vahvistaa repeämän ympäriltä haurastuneen kankaan isommalta alueelta. Paikka tietysti tuntuu ihoa vasten ensin vähän epämiellyttävältä mutta pehmenee aika nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä. itseltä jäänyt tekemättä, koska olen ajatellut sen olevan juuri ikävän tuntuinen, mutta pitää kokeilla seuraavien farkkujen kohdalla, kun nykyisin vaatteiden laatu on mitä on, niin tulee noita puhkikuluneita farkkuja ilmaantumaan jatkossakin.

      Poista
    2. Paikka on miellyttävämpi jos käyttää ohuempaa farkkulaatua ja tikkaa paikan reunojen yli niin että ne reunat ei jää kupruilemaan. Paikasta tulee aika jäykkä, mutta se kyllä pehmenee käytössä. Ja tietty jos pistää kerralla reilummankokoisen paikan niin ei tarvi jatkuvasti olla lisäämässä paikkoja :D ikäänkuin ennaltaehkäisyä. Siihen aikaan kun käytin vielä paljon farkkuja sain tuolla keinoin jatkettua farkkujen ikää vielä pitkään. Mulla kun ne eivät koskaan menneet puhki polvesta vaan aina sieltä haaroista missä se reikä on inhottavin :D

      Poista