sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Melkein valmiin työn esittelyä


Yritin ommella kameralle uuden suojakotelon. Nykyinen kirkkaanvihreä hätäostoksena hankittu ei oikein miellytä silmää.



Kaivoin esiin siis vanhan tyynyliinan, rikkikuluneet housut ja kirpparilta ostettua nauhaa. Lisäksi pengoin kaapista solumuovia pehmusteeksi. Laitoin Yle areenan päälle ja katselin blogistanian jakson. Siinä oli Fiona Timantti kertomassa itsestään.






Siitä, että olen ommellut on niin paljon aikaa että sähelsin todella paljon turhia. Se oli turhauttavaa, mutta  hermot meni vasta siinä vaiheessa, kun ompelukoneen langat alkoivat menemään kokoajan solmuun.

 

Työ jäi paria saumaa vaille valmiiksi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti