sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Noin puoli vuotta Rovaniemellä

 On täällä tullut jotain kuvia otettua ja ajattelin tehdä taas kuvatulva postauksen.


Kun tieto Lapin yliopistoon pääsystä tuli, niin sain kuulla ja ajattelin itsekkin muuttavani hyvinkin syrjään ja kauas kaikista. Pääsykokeissa katsoin, että kaupunkikin on kaunis kuin Kouvola, mutta onneksi se oli vain se pieni alue mikä oli hotellin ja Rotkon välillä. Ilokseni huomasin, että vaikka rakennukset ovat enimmäkseen rumia niin luontoa on paljon.


 Olen aina tuntenut viehätystä siltoja kohtaan ja pidän siitä miten joki virtaa kaupungin läpi.



 Myös se, että keskusta on niin pieni että sinne on vaikea eksyä on hyvä. Kun kuljeksii aikansa niin löytää tuttuun paikkaan. Huom! Pyörä on suorastaan pakollinen ja jos tänne tulet opiskelemaan niin ota omasi mukaan tai osta täältä välittömästi uusi (täällä myydään paljon käytettyjä sopuhintaan). Jos alat miettiä ostoa vasta opiskelun alkaessa niin joudut kyselemään useamman viikon ajan kaikkia kauppoja läpi. Omani tuotiin liikkeeseen noin 20min ennen kun ostin sen. Tällä on sitten menty, oli sää mikä hyvänsä.


kelistä riippuen minun matka opiston tiloihin vie pyörällä 15- 30 min. Mutta ei ole valittamista kun maisemat on näin hienot.




Ilmathan täällä alkoi viilenemään aikaisin, mutta se vaatii vain sopeutumista ja sitä, että pukee tarpeeksi päälle. Aivan kuten muuallakin. En itse ole onneksi joutunut toppahousuja ostamaan, mutta olen nähnyt paljon aikuisia, jotka kulkevat jopa haalareissa.




Ja sitten lumi. Luntahan oli etelämmässä aiemmin kuin täällä. Täällä on myös todella vaihteleva lämpötila ja vesi, nuoska ja lumisateet ovat vuorotelleet keskenään kovasti.



Lopuksi sanoisin, että pidän Rovaniemestä kovasti ja voisin jäädä tänne asumaan, jos miehekkeelle olisi töitä ja mikäli hän tahtoisi tänne muuttaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti