sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Cityrusakot

Meidän Veikko alkaa "juputtamaan" joskus kun se näkee ikkunasta jotain kiinnostavaa. Yleensä se on naapurin kissa tai pienet koirat. Olemme tulkinneet, että se juputtaa semmoisille, joita haluaisi mennä kiusaamaan.


Tällä kertaa kyseessä oli jotain, jota en ollut aiemmin nähnyt. Ulkona pomppi cityrusakoita. Luulisin niiden olevan rusakoita eikä kaneja, koska nuo oli aika isoja. Luulin ensin, että jonkun koirat oli päässeet vapaiksi.



 Rusakot loikkivat pienestä pusikosta tien yli ja suoraan talomme pihaan ja siitä sitten talojen edustaa pitkin pois näkyvistäni Puijolle päin.

Mukavaa nähdä ikunasta jotain tämmöistäkin välillä. Talvella nimittäin samaisesta ikkunasta ulos katsoessani jouduin huomaamaan, että lenkkipolun varrella oleva keltainen lumi ei välttämättä ole aina koiran tai minkään muunkaan eläimen tekosia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti