lauantai 19. toukokuuta 2012

Lavan tapahtumapäivä


Olin tänään auttelemassa Hongiston lavalla. En tiedä, että oliko minusta apua, mutta hääräilin siellä kuitenkin jalkani kipeiksi.




Lavalla oli siis tapahtumapäivä, jossa oli myynti- ja kirpputoripöytiä ja kahvio. Lisäksi siellä järjestettiin kolmet jumpat: perus jumppa, kahvakuula ja dance coctail. Olisin osallistunut johonkin niistä, mutta olen saanut epäilyttävan kurkkukivun ja pienen yskän. Parempi, jos en rehki mitään itselleni mitään kurjempaa tautia.

Olen sensuroinut kaikkien kuvassa olleiden naamat varmuuden vuoksi.

Hankintojakin tuli tehtyä. Nyt päätän pitää ostotauon taas vaatteista ja asusteista sun muista. Puoli vuotta kuulostaisi sopivalta. Ostaa saisi vain välttämättömiä. Mutta siis ne hankinnat:

hattu, joka näyttää huiville. Myyjä sanoi, että kaavan saa kopioida, jos osaa ja haluaa.


Laukku. Erittäin vahvan ja kestävän näköinen. Valmistettu nahkasta ja vahvasta kankaasta.




Aarikan hiirimatto.



Lisäksi arpoja, joista sain Ikean kassett laatikkoja 2kpl.


Käytin ajan hyödyksi ja otin sivuhuoneissa kuvia.



Kävin välillä kotona ja vaihdoin vaatteet, kun kyllästyin siihen, että tuuli hailutti helmoja korviin asti.


Lavalla on nyt keskeneräinen ympäristötaideteos. Valmistettu kierrätysmateriaaleista. Vielä takapyörä niin se voidaan viedä paikoilleen kuutostien viereen kesäksi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti