tiistai 30. elokuuta 2016

Sunnuntai ja takaisin Rovaniemelle


Minusta tuli tosiaan kummi veljeni kolmannelle lapselle. Kuvassa kaikki kummit ja pieni Keijo. Serkkuni sanoi vaatteistani ja hiuksistani, että näytin Antti Tuiskulle. Mikkelistä lähtiessä huomattiin, että juna myöhästyi myöhästymistään ja oli lopulta Mikkelissä kaksi tuntia myöhässä. Koska minulla olisi ollut vaihto Tikkurilassa niin kävin konduktöörin puheilla ja törmäsin kohtalotoveriin.



 Konduktööri soitteli jatkoyhteydestä, mutta Rovaniemelle lähtevä juna ei voinut odottaa niin kauaa, että oltaisi siihen keretty. Kyseessä oli päivän viimeinen juna, joten konduktööri sanoi, että hän hankkii meille majoituksen ja tulee sanomaan matkan aikana minne mennään ja miten matka sitten jatkuu. Pääsimme kohtalotoverin kanssa Holiday inn- hotelliin Helsingin keskustaan ja jo ostetuilla lipuilla päästiin jatkamaan matkaa päivän ensimmäisellä junalla.



Huone oli hieno ja lämpimän suihkun jälkeen sängyllä kelpasi juoda kaakaota muheviin peittoihin kääriytyneenä ja katsella televisiosta roskaa ennen nukahtamista. Siitä, että saavuttiin Helsinkiin kolme tuntia myöhässä ja myöhästyin Rovaniemelle lähtevästä junasta johtuvasta harmistuksesta ei ollut tietoakaan. Tarinan opetus on, että jos junassa on ongelmia niin selvittäkää asia heti eikä sitten myöhemmin tarvi raivota facebookissa että joutui hankkimaan taxin ja kaikki oli huonosti, kun mikään ei järjestynyt (koska ei käyty kysymässä) ja valitetaan että valitusten käsittelyssä kestää. VR teki kuitenkin parhaansa vaikeassa tilanteessa, kun aiemman myrskyn tuhoja jouduttiin korjaamaan.


Lopuksi vielä aamun tunnelmia, kun juna lähti liikkeelle klo 06:27



maanantai 29. elokuuta 2016

takaisin eloon

Minulla on ollut täällä blogin puolella pitkään mediahiljaisuus, mutta olen ollut kipeänä ja sen vuoksi kuumeillut ja nukkunut enemmän ja vähemmän kolme viikkoa. Ruoka ei meinannut mennä alas, joten vyötäröltä oli lähtenyt jossain vaiheessa 8cm, nyt kun saa syötyä edes yhden annoksen niin muutama sentti tullut takaisin eikä heikota enää kokoajan.

Nyt olen ollut viikon kuumeeton ja päässyt tekemäänkin jotain. Minusta on tullut kummi ja boffausporukalla oli 10v juhlat.

Tuohihelmiä


Tässä olisi esittelyssä tuotteen alkuja mitä olen tehnyt. Sotahuudossa oli kamiinan sytytykseen varattu tuohta, mutta kamiinaa ei tarvinnutkaan sytyttää niin usein että kaikkia tuohia olisi tarvittu, joten otin ne lähtiessä mukaani ja tein niistä ystävän avulla palleroisia, joita voi laittaa ketjuun. Ajattelin hankkia nahkanauhaa niin saa tehtyä valmiita kaulakoruja joskus.



tiistai 9. elokuuta 2016

Oulussa


Oulussa taas vaihteeksi on tultu oltua puolitoista viikkoa. Aika on mennyt askarrellen, opiskellen ja askartelutarvikkeita etsiskellen. Ai niin ja kaverin Pokemon go! peliä ihmetellen. Itselläni on windows puhelin, joten en ole itse päässyt pelaamaan, mutta ollaan kaverin kanssa kävelty ympäriinsä etsimässä "pokemmoneja".



Pokemonien sijaan minä keräilin sulkia ja höyheniä. Valitettavasti en iltalehden suosittelemasti kerännyt kiviä, joten keräilyni taisi olla kehittämätöntä ajanhukkaa, mutta sain hyvän fiiliksen hassuista sorsista.