Olen pitänyt rastoista varmaan jo ala-asteelta asti. Lukiossa pidin välillä keinokuiturastoja ja niitä minulla on edelleen laatikossa varmaan yli 100 € edestä eri väreissä.
Aina välillä olen kuitenkin ihastellut rastapäiden kuvia netistä ja viimeisenä pisara oli se, että luokalleni tuli tyttö jolla oli ihanat rastat. Hän leikkasi ne äskettäin pois ja päätin kysyä häneltä, että miten ne rastat oli tehty, miten paljon hiukset lyheni rastoittuessa jne. Neuvo oli, että letittää hiukset ensin pikkuleteille ja tökkii sitten siitä läpi huovutusneulalla.
Siispä kävin eilen ostamassa huovutusneulan ja päätin kokeilla, että mitä tulee. Se on hidasta hommaa ja aluksi nämä näyttävät sotkuisille leteille, mutta ajan kanssahan se huovuttaminen tapahtuu. Pituuttakaan ei ole nyt lähtenyt hiuksista kuin muutama sentti näin silmämääräisesti katsottuna. Jos tekee rastat tupeeraamalla niin pituuttaa voi kuulemma lähteä puoletkin hiuksien pituudesta. Kannattaa pyytää kaveri apuun jos tahtoo saada tehtyä nämä viikonlopussa. Olin itsekkin kutsunut kaverin, että oltaisi tehty nämä parin viikon päästä, mutta en malttanut odottaa siihen asti. Kuljen siis jonkin aikaa sekalaisilla takku- ja takuttomien hiusten yhdistelmällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti